Usein kysyttyjä kysymyksiä

Voiko yritykseltänne tilata muuton viikonlopuksi? Entä kuukauden vaihteeseen?

Kyllä, palvelua saa kaikkina viikon- ja kuukaudenpäivinä myös helteisenä kesäaikana. Kuukauden vaihteet ovat meille kysytyintä aikaa, joten ymmärrettävää on että vastauksemme, eritoten sähköpostin osalta,  kestää silloin hieman pidempään.

Teettekö muuttoja myös Tampereen ulkopuolella?

Kyllä. Teemme muuttoja  koko Suomen alueella. Maan edullisimmilla kilometrikorvauksilla olemme erinomainen valinta  myös pidempien matkojen kuljetuksiin.

Voinko tilata muuttoavuksi vain auton ja kuljettajan? Kantoapua on omasta takaa.

Kyllä. Kuljettaja osallistuu kuitenkin aina kantamiseen.

Onko tekemänne muuttokustannusarvio lopullinen hinta, ja mihin arvio perustuu?

Pyrimme arvioimaan kustannukset mahdollisimman tarkasti. Arvio perustuu asiakkaan antamiin tietoihin ja/tai tekemäämme arviokäyntiin sekä olettamukseen siitä, että asiakas pakkaa ja suojaa irtaimiston asianmukaisesti ohjeitamme noudattaen. Ohjeet toimitamme asiakkaalle tilauksen yhteydessä. Kaikenlaiset yllätykset  pidentää arvioitua työaikaa ja siten kasvattaa arvioituja kustannuksia. Etenkin kappaleiden suojaamiseen yms.esivalmisteluihin kuluu yllättävän paljon aikaa. Koska haluamme välttää vahinkoja, emme voi ohittaa suojaamisia, vaikka toki ahkeria haluammekin olla. Lopullinen hinta määräytyy aina toteutuneen työajan ja mahdollisten tarvikkeiden/lisäpalveluiden mukaan.

Muuttopäiväni on vielä epäselvä. Voinko silti tehdä alustavan varauksen?

Lähtökohtaisesti emme ota vastaan alustavia varauksia. Helpoiten tilaus on tehdä vasta sitten kun ajankohta, avainten luovutus ym. ovat varmistuneet.

Mistä muuton kokonaiskustannukset koostuvat?

Muuton kokonaiskustannukset koostuvat aina vähintään kahdesta osatekiijästä: kuljettajan työajasta ja ajetuista kilometreistä. Kuljettajan työaikaan sisältyy ajo asiakkaan luo, tavaroiden kantaminen ja lastaaminen autoon, ajo uuteen osoitteeseen sekä tavaroiden purkaminen ja kantaminen autosta. Jos uusi osoite sijaitsee Tampereella, päättyy kuljettajan työaika silloin, kun auto on tyhjennetty ja tavarat kannettu uuteen kotiin. Pidemmillä matkoilla ajo takaisin Tampereelle sisältyy kuljettajan työaikaan. Lähtö- ja päätepaikkamme on Tampere 33520 (TAYS). Kokonaiskustannuksiin voi sisältyä myös asiakkaan valitsemia muita palveluita (esim. apumies lisäkantoavuksi, lainalaatikot, pakkausteipit- ja muovit, asennuspalvelu jne.). Tutustu hintoihimme täällä.

Voitteko asentaa uudessa kodissa astianpesukoneeni?

Emme kytke astianpesukoneita. Hoidamme mielellämme kotitalouden irrotus-, asennus-, kiinnitys- ja kokoamistyöt. Em. töistä on hyvä mainita tilauksen yhteydessä, jotta voimme laatia mahdollisimman tarkan aika- ja kustannusarvion sekä varautua tarvittavilla työvälineillä.

Saanko kyydin uuteen kotiini kuljetuksen yhteydessä? Entä lemmikkini?

Kyytiin mahtuu kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Asiakkaalle kyyti on ilmainen, lisämatkustajasta veloitamme pienen lisämaksun. Lemmikeistä päätämme tapauskohtaisesti. Lemmikin koko, ajomatkan pituus ja lastaamisen jälkeen autoon jäävä tila ratkaisevat. Lemmikin kuljettamisesta veloitamme pienen lisämaksun. Kaikista kyydeistä on aina sovittava etukäteen, jos näin ei ole tehty, on kuljettajalla oikeus olla ottamatta etupenkkiläisiä.

Vain pianoni tarvitsee kuljetuksen. Kuljetatteko yksittäisiä esineitä?

Kyllä teemme  kappaletavarakuljetuksia. Hinnat ovat  aina  tapauskohtaisia. Kysy reilu tarjous!

Millainen vakuutus teillä on?                                                                          

Käytössämme on lakisääteinen tiekuljetusvakuutus (20 €/kg). Voit lukea lisää vastuista ja muista tärkeistä seikoista yleisistä palveluehdoistamme.

Olen kiinnostunut muuttopalvelusta

Soitamme sinulle heti vapauduttuamme.

Tehdään muuttosi helpoksi